Naapuri antoi eilen kasvihuoneestaan tuoretta basilikaa. Se tuoksuu niin huumaavalta. Tänään olen siitä napsinut lehtiä ihan vaan suuhuni ja nipusta ajattelin naapurin ohjeen mukaan tehdä mausteöljyä. Öljyä, basilikaa, valkosipulia, pippuria ja suolaa tehosekoittimeen niin eiköhän hyvää tule.
Paikallisesta K-kaupasta löysin koivun mahlaa pulloon pakattuna. Kiihdyttää aineen vaihduntaa ja on muutenkin terveellistä. ;) (tietty) Aineenvaihduntaa kyllä kiihdytti. Suolainen 5,9€ hinta/plo vaan mietityttää. Makukaan ei ollut kummoinen. Muistelin, että lapsena se maistui paljon paremmalta, kun sitä itse lähimetsästä haettiin.
Piipahdin korttiostoksilla kirjakaupassa ja siellä oli aivan suunattoman ihania vanhahtavan tyylisiä kortteja. Tuo kielokimppu kortti oli niin suloinen, että se pääsi meidän keittiön hyllykköä koristamaan.
Reilu viikko ja mammaloma alkaa. Sitten olisikin tavoitteena saada koti valmiiksi uutta tulokasta varten. Virtaa kun tuntuu viime viikkoisen sairastelun jäljiltä olevan. Pitäs vaan malttaa olla, että maha-asukki ei pahastu. Sellaista myllerrystä se tuntuu välillä pitävän. :)
Aurinkoista syksyn alkua kaikille.
Sisustamista, näperryksiä ja elämän makuista haaveilua. Muistiinpanoja hetkistä...
tiistai 2. elokuuta 2011
maanantai 1. elokuuta 2011
Häiden tunnelmien muistelua!
Hei kaikille!
Häitämme vietettiin 11.6 ja ne olikin omasta mielestä onnistuneet.Kaikki toimi ja ihmisillä tuntui olevan kivaa. Itse päätimme, että niin kauan juhlitaan, kun joku meidän kanssa juhlii. Puoli kuuden aikaa aamulla sitte painoimme päämme tyynyyn. Oli kyllä ikimuistoinen päivä. (niinkuin varmaan jokaisella ;) )
Tässä muutamia välähdyksiä häistämme. Harmi kun koristeista ei tullut otettua enempää kuvia. Itse vaan ei muistanut kertoa kellekkään, että otathan koristeistakin erikseen kuvia.
Itse tehtiin kaikki kukka-asetelmat. Pöytäkoristeista on kuvia, mutta hääpöydästä ja eteisen kukka-asetelmista ei erillisiä kuvia harmiksi ole.

| Juurikin unelmieni hääkimppu. Se täytti odotukseni enemmän kuin hyvin. |
| Sukkanauhan ompelin itse, koska sopivaa en valmiina löytänyt ja omatekemä oli jotenkin persoonallisempi. Ja ei tullut kovinkaan tyyriksi. ;) |
| Piikkilanka sydän kukkavaloilla koristi meidän taustalla vanhan koulun puolapuita. Häitä siis vietettiin vanhalla kotikoulullani. |
| Pöytäkoristeet. |
torstai 28. heinäkuuta 2011
Kirja ostoksilla!
Enpä aavistanutkaan, että kirjaostoksilla olo voisi olla näin helppoa. Olen kuolannut tuota Anna Örnbergin uusinta ¨Maalaisunelmia sisällä ja ulkona kirjaa sillä hänen edellinen kirjansakin oli niin hyvä ja kuvia on tullut selattua useammin kuin kerran. Tänään siis "astelin" Adlibrikseen ja otin ja tilasin kirjan. Niin helppoa, kun kirja saapuu postilaatikkoon, eikä tarvitse ajatella juoksevansa kiukuttelevan kohta nelivuotiaan kanssa kirjakauppaan. Nyt sitten ei muuta kuin odotellaan, että ens viikon alkupuolella paketti kolahtaa laatikkoon.
Katsotaan sitten tilaanko uudelleen kirjoja netin kautta.

torstai 21. heinäkuuta 2011
Tunnustus!
Nyt on pakko tunnustaa ja esitellä teille "Tyypiksi" nimetty otus, joka asuu meidän takkahuoneessa. Tässä hän siis on, Valtteri valkohäntäpeura. Hän on tullut jäädäkseen vaikka ei kaikkia sisustuksellisia maku mieltymyksiäni kutkuta. Mieheni itse metsästämä, todellakin suuri otus, pääsi katselemaan takkahuoneen ikkunasta kohti rantaa.
Tämän ympärille pitäisikin pikkuhiljaa luoda metsästysmajamainen sisustus tuohon takkahuoneeseen. Kaikki ideat otetaan vastaan.
Eikös nahkanojatuolit kuulu metsästysmajoihin? Vaikka jotain tän tyylistä?

maanantai 6. kesäkuuta 2011
Sievää vesikanisteria etsimässä
Näin viime viikonloppuna naapureilla aivan mielettömän ihanan lasisen hanallisen vesiastian. Astia lepäsi metallisen jalan päällä ja siinä oli kansi. Tilavuudeltaan se oli noin 15litraa. Katseenvangitsija pöydässä ja käytännöllinen, kun sitä ei tarvinnut koko ajan olla täyttämässä. Tänään olenkin tutkinut nettiä, mistä löytäisin saman tyylisen. Päivän saldo 0. :o Uskomatonta, eikö tosiaan mistään löydy yhtään lasista kaunista vesiastiaa. Olen niin täynnä muovisia plastex merkkisiä. Paikallisesta sisustuskaupasta olivat innostuneita asiasta ja lupasivat tutkia asiaa. Luulenpa, että joku muukin tuskailee tuollaisten muovisten hirvitysten kanssa, joten markkinaa olisi.
Ainoa lähellekkään oikea löytyi Indiskan sivuilta. Tosin sekään ei ole lasinen, mutta kaunis.
Haluan sen olevan lasisen, jotta juomaan voisi laittaa koristeita, kuten lime viipaleita tai sitruunamelissa lehtiä lillumaan. Olisi janon sammuttajalle myös silmän iloa. Tietääkö kukaan mistä sellaisen voisi löytää?
Hakusanalla Glass Water tank löytyi tällainen Vesikanisteri. Tuossa on jo jotain tyyliä, mutta miten sen saisi Suomeen ??? Ja vielä tällainen. Tämä olisi ihan paras, mutta niitä myydään amerikassa. Eikö kukaan Suomessa myy???

perjantai 3. kesäkuuta 2011
Piha kukkia!
Sisäänkäynnin pieleen sain tänään tehtyä istutukset. Olipas ihana "pistäytyä" puutarhalla, ressaavan työpäivän jälkeen, ihastelemassa kukkaloistoa ja keräämässä mukaan muutamat ihanuudet. Jo pelkästään huumaava tuoksu sai hyvälle mielelle. Ja mikä silmän ilo. :D
Haaveilin ompelevani Tilda kirjasta sellaisen linnunpelättimen toivottamaan vieraat tervetulleiksi tuohon toiseen ruukkuun. Lisäksi haaveilin valkoisista koristekivistä, mutta niitä en meidän kaupoista löytänyt. Josko huomiselta Nivalan reissulta sitten. Laitan postausta kunhan olen linnunpelättimen saanut ommeltua.
Ostin myös ohut teräisen lapion jolla kävin käsiksi voikukka kaaoksen kimppuun. En tiedä onko maailmassa muita vastaavia, jotka nauttivat tunteesta kun saa voikukan juurineen ylös. Tulee voittaja fiilis. Tosin Tuo meidän rannan puoleinen piha on niin voikukittunut, että taidan yrittää myrkyttää sen. Voi tulla muuten kädet rakoille. Isäni on maanviljelijä ja hän lupasi antaa jotain ainetta, jolla lähtee, mutta on turvallista. Sitä ei tieten käsikauppatavarana saa. Katsotaan kumpi vie voiton. Pahoin pelkään, että minä, mutta aivan sama jatkan sitä silti. ;)

torstai 2. kesäkuuta 2011
Helatorstain touhuja!
Helatorstai kului autoa puunatessa. Pestiin se päältäpäin ja imuroin ja pyyhin pölyjä. Monta tuntiahan siihen sai kulumaan. Nyt on auto myynnissä. En olisi millään halunnut siitä luopua, kun se on vaan ollut niin hyvä. Lapsiperheen unelma sedan mallinen auto. Missään autossa en ole vastaavan kokoiseen jalkatilaan takapenkillä törmännyt. Lapsi mahtuu tosi hyvin istumaan turvaistuimessaan ja etupenkillä istuvan ei tarvitse ottaa iskuja takapenkkiläiseltä selkään. Ostin auton vanhemmiltani pari vuotta sitten, mutta nyt en enää diesel autoa tarvitse, sillä kotona kun reilun vuoden ainakin tulen olemaan, niin turha pitää diesel autoa. Ostakaa pois hyvä auto.
Tilalle ostettiin pieni, mutta pippurinen Kia Picanto. Tosi näppärä ja näin naisellisesti sanottuna suloinen pikku auto. Ja niin ihanan värinen. Kyllä kaupan pihalla huomaa missä oma auto on kun vihreä väri hyppää silmille. Ystävä pariskunta kävi kylässä ja otettiin kuva meidän pippurista ja heidän jenkki unelmasta. Pisti hymyilyttämään tuo koko ero.
Ostettiin auto ystävältä, joka opiskelee Latviassa lääkäriksi. Hän ja hänen lääkäriksi opiskeleva puolisonsa, ovat lähdössä Intiaan harjotteluun ja halusivat päästä autosta eroon, siksi auto on vielä siirtokilvissä.
Tänään keitettiin myös mansikkaraparperimehua veljeni 30-vuotis syntymäpäivä boolia varten. Siitä tuli oikein hyvää. Taidan keittää mehuiksi raparperia lisääkin. Nyt kun on kellari, niin siellä on helppo niitä säilyttää.
Iltapäivällä käytiin ystävien yhdistetyillä tupaantuliaisilla ja heidän tyttären 2-vuotis syntymäpäivillä. Ompelin neitokaiselle Tilda kirjan ohjeen mukaan prinsessakruunun. Harmi kun en kuvaa muistanut ottaa.
Lisäksi ehdittiin vielä leipoa häitä varten. Hyödyllisiä nämä ylimääräiset vapaapäivät. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)