perjantai 3. kesäkuuta 2011

Piha kukkia!

Sisäänkäynnin pieleen sain tänään tehtyä istutukset. Olipas ihana "pistäytyä" puutarhalla, ressaavan työpäivän jälkeen, ihastelemassa kukkaloistoa ja keräämässä mukaan muutamat ihanuudet. Jo pelkästään huumaava tuoksu sai hyvälle mielelle. Ja mikä silmän ilo. :D






Haaveilin ompelevani Tilda kirjasta sellaisen linnunpelättimen toivottamaan vieraat tervetulleiksi tuohon toiseen ruukkuun. Lisäksi haaveilin valkoisista koristekivistä, mutta niitä en meidän kaupoista löytänyt. Josko huomiselta Nivalan reissulta sitten. Laitan postausta kunhan olen linnunpelättimen saanut ommeltua.

Ostin myös ohut teräisen lapion jolla kävin käsiksi voikukka kaaoksen kimppuun. En tiedä onko maailmassa muita vastaavia, jotka nauttivat tunteesta kun saa voikukan juurineen ylös. Tulee voittaja fiilis. Tosin Tuo meidän rannan puoleinen piha on niin voikukittunut, että taidan yrittää myrkyttää sen. Voi tulla muuten kädet rakoille. Isäni on maanviljelijä ja hän lupasi antaa jotain ainetta, jolla lähtee, mutta on turvallista. Sitä ei tieten käsikauppatavarana saa. Katsotaan kumpi vie voiton. Pahoin pelkään, että minä, mutta aivan sama jatkan sitä silti. ;)

1 kommentti:

  1. Ihanat istutukset. Tykkään murateista, mutta en saa niitä itselläni menestymään =(

    Mukavaa viikonloppua!
    Hanni/Polkadot-blogi

    VastaaPoista