tiistai 26. lokakuuta 2010

Koeviikkoa pukkaa!


Ja taas  koeviikko pukkaa. Ensi viikolla viiden viikon aikana opitut asiat pitäisi saada paperille. Syksy ja pimeät illat saa nämä päivät tuntumaan pitkiltä. Mitään nyt ei jaksaisi tehdä. Tuntuu turhalta kuluttaa iltojaan täällä koululla, kun samalla voisi olla kotona. Ikävä taas nostelee päätään. Tuntuu, että äitinä ei voi lapselleen antaa tarpeeksi. Onneksi Vilpukalla on ihana ja rakastava isä, jonka kanssa saa touhuilla viikolla, kun minä olen koulussa, mutta itsekkin kaipaisi lisää aikaa tehdä yhteisiä juttuja. Nyt pitää vain odottaa joulukuuta ja sitä, kun 3 viikon loma alkaa. Sitten saa huilata ja viettää aikaa rakkaittensa kanssa. Onneksi ensi viikonloppu on pitempi ja menen kotiin jo torstaina. Yksi päivä enemmän aikaa touhuilla tytön kanssa. Toivottavasti on hyvät ilmat niin voidaan  olla paljon pihalla. 

maanantai 25. lokakuuta 2010

Löytöjä!

Tässä vielä pari kuvaa kaikesta ihanista viime aikaisista shoppailuistani. Nyt pitää alkaa rajoittamaan. Opiskelijan tulot kun eivät päätä huimaa. ;)

Tuon lyhdyn alla olevan rottinki aluksen löysin sateenkaaren taa putiikista Äänekoskelta.

Samoiten nämä Bloominville merkkiset kynttiläpidikkeet odottamaan joulua.

Ikealta ostin tämän iki ihanan kynttilänjalan. Ajattelin kerätä kaikki kolme kokoa.

Nyt löytyi minunkin makean nälän voittanut. Tällä jäätelöllä se lähti. Tuossa alla on villa harmoniesta ostettu lautasliina.

Huuto.netistä löytämäni helmitaulu.

Nämä on mummoni kätköistä minulle eksyneitä.

Sisustusta
Ja tässä on nyt ensimmäinen Riviera Maisonini. Unelmoitu valaisimen varjostin. Ostin sen Jyväskylästä Sisustus satiinista, josta saa muuten uskomattoman hyvää palvelua. Suosittelen.

Ei muutakuin hyvää loppuviikkoa. Jätäthän merkin vierailustasi. Kiitos!

Askartelua ja tuunausta!

Tässäpä joitain askartelu juttujani


Nämä sytykeruusut tein kananmunan kennoista ja kynttilän jämistä. Piristävää iltapuuhaa.

Tulitikku askeja myös koristelin.

Viime kesänä löysin uimarannalta tämän vanhan airon. Se oli ajautunut virran mukana rantaan ja siinä se minua odotti. En kehdannut sitä raahata mukana autoon kaikkien uimareiden nähden, joten illan hiipiessä mieheni sen minulle nouti. Pesin ja vahasin sen. Mies sitten kiinnitti nuo valurautaiset koukut. Tuo tulee menemään uuden kodin pukuhuoneeseen.


Tämän hengarin maalasin ja koristelin. Jonkun blogista tuon bongasin, mut nyt en muista kuollaksenikaan blogin nimeä.

Kirppari ja vähän muitakin löytöja

Viime viikolla koulussa oli löysempää, kun yksi iltapäivä saatiin vapaaksi. Sen päätinkin käyttää hyväkseni tutkiessa tampereen kirppari valikoimia ja sisustusputiikkeja. Tässä saalista. :)

Tämän arabian sokerikon löysin kirpparilta 5 eurolla. Menee äidin kokoelman täytteeksi.

Tuon ovikyltin löysin villa harmoniesta. Sopii hyvin uuden kotimme oveen, sillä se sijaitsee rannalla. Kuvassa lisäski itse tekemäni tupsu. Löysin tuota ihanaa lankaa eräästä kangaskaupasta ja siitä nuo tupsut onnistuivat loistavasti, eikä hinnaksikaan tullut juuri mitään. 

Tämän ruukun löysin my dream homesta. Se on valurautainen ja on tosi ihanan painava. Viereisestä kaupasta ostin herttalehden, joka sopii mielestäni tuohon ruukkuun täydellisesti.

Ideaparkin kirjakaupasta löysin täydennystä Tilda "kirjastooni"

Tämän lehden taidan tilata

Nyt löytyi ihana lehti kaupan lehtihyllyltä. Täynnä ihanaa maalaisromantiikkaa ja kaikkea muutakin kiinnostavaa. Tämä taitaa mennä tilaukseen asti. :)

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Ihana linkkilista!

Nyt löytyi koottuna kasa ihania nettiputiikkeja!  Tätä tulen varmasti hyödyntämään.

http://www.miajoki.com/sisulink.htm


Kohta alkaa taas matka kohti Tamperetta. Ikävä jo valmiiksi kotiin. No onneksi pääsen kotiin jo torstai aamuna. :)  Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Essi

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Haaveiluja!


Tämä viikko on ollut haaveilujen ja toteutuneiden sellaisten viikko. Löysin antiikkikaupasta melittan posliinisen täysin ehjän kahvin suodattimen. Se on super ihana. Laitan viikonloppuna siitä kuvia. Sitten pyörähdin Villa harmoniassa, tuolla tallipihalla, josta mukaan eksyi aivan ihanat lautasliinat. Ruskeaa ja valkoisia pilkkuja. Me like. My dream homesta löysin sitten aivan ihanan ruukun herttalehdelle (vai mikä lie se nyt olikaan). Ja löytöjen kruunuksi Ideaparkin yhdestä kirjakaupasta Tildan satumainen talvi kirjan. Siinä on niin suloisia jouluompeluksia.


Tässä seuraavat haaveeni:





Noi on niin tarpeellisia ja superihania ja sopisivat täydellisesti meidän uuteen kottin. Niihin säästellessä.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Essi

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kosinta!

Tänä aamuna 10 yli kymmenen minun Rakkaani kosi minua! <3 10.10.2010 klo10.10. Häät siis ensi kesänä. Valoa syksyn pimeyteen. Elämä on ihanaa.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Meidän kotia!

Päivittelen vähän kuvia vanhasta kodistamme, joka on myynnissä ja toivottavasti pian saadaan myytyä, jotta päästään muuttamaan "uuteen" ihanaan omakotitaloomme. :) <3 Ja laitampa tilda "porostakin" kuvan.

Tässä on tuunaamani eteisen penkki. Ostin sen huuto.netistä. Poistin maalia 4 eri kerrosta ja siihen menikin viikon verran iltoja. Sitten vahasin sen kahteen kertaan liberonin antiikkivahalla. Penkki on toiminut niin eteisen laskutasona, olohuoneen pöytänä kuin sängyn jalkapäätynä.


Prinsessa halusi kuvaan. Huom! meillä kuljetaan kokoajan mekossa. Tyty niin rakastaa mekkoja.

Tässä keittiön ruokapöytä.

Keittiötä.


Olohuoneen nurkkausta. Tuon penkin ostin huuto.netistä monta vuotta sitten. Se oli sellainen vihreä. Verhoilututin sen uudelleen. Käsinojat hioin, petsasin ja lakkasin itse, niin vähän säästettiin. Tuo tuoli on ihan helmi. Pienenä mummola vierailuilla tuollaiseen ihastuin ja aikuisena halusin sellaisen omaan kotiini. Siinä on sitä jotain tunnelmaa. <3

Tämän yöpöydän löysin huutokaupasta viidellä eurolla. Verhoilin sen uudelleen, koska vanhat oli niin kulahtaneet. Välillä mietin että voishan tuon maalata valkoiseksi, mutta ainakin vielä saa pitää pintansa. Lampun löysin kirpparilta Tampereelta 12 eurolla ja lampun varjostin tarttui mukaan sateenkaarentaa sisustusputiikista. Valo siivilöityy ihanasti varjostimen raoista.

Tässä Tilda "poro". En saanut ohjeen mukaisia sarvia millään onnistumaan ja lahjan saaja, kun jo tänään odottaa lahjaansa niin värkkäsin tuollaiset vuohen sarvet. Tämä siis menossa ystävän pojalle. Oma tyty ei kyllä haluaisi millään tuosta luopua, mutta josko ompelen hänelle omansa. <3

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Suunnitelmia kalusteista!

Viikonloppu kahdestaan kiukkuisen 3-vuotiaan kanssa on hermoja raastavaa. Onneksi netti ja ihanat suunnitelmat uuden kodin sisustamisesta saa mielen paremmaksi. Löysin netistä aivan ihanan olohuoneen pöydän, jonka aion vielä joskus hommata.  Hinta vaan saattaa olla pieni ongelma. ;)

http://www.uuttakotiin.fi/tuotteet.html?id=12/651

Tällaisen ihanan sohvan löysin myös, mutta luulen ettei perheen isä ole yhtä innokas.
 Pähkinällä ja konjakilla höystetty omenapiirakka on uunissa, jospa tästä lähden keittämään kahvia metsästysreissulta saapuvalle miehelle. :)