maanantai 12. syyskuuta 2011

Paketti ja tuunailuja!

Viime viikko oli kyllä todella kiva. Verottaja muisti mukavalla kirjeellä ja vakuutusyhtiökin teki palautuksia. Ja kaiken huipun lisäksi Pikku Iidan puodista tilaamani paketti saapui. Olen lukenut monen blogista, miten sieviä paketteja sieltä saa, mutta paketti löi kyllä kaikki odotukset nettiputiikin paketoinnista. Jo postissa sai alkaa hykertelyn, kun kassatäti kiikutti sievällä paperilla päällystetyn laatikon.


Ja mitä sitten olin tilannutkaan.

Servettejä, enkelitarroja ja puisia sydämmiä. Sydämmistä tein koristenauhan.  Kuva alla.
Nuo FAMILY palikat tulivat myös pikku Iidan puodista
Makuuhuoneen lamppua koristamaan pikkiriikkiset enkelin siivet
Kortti. Tuo perhoskortti oli kuitin välissä kiitoksena tilauksesta.
Ja keittiöön tällaisen munakorin. Otin ja tein pienet reiät kananmunien päihin ja puhalsin ne tyhjiksi, niin eipähän ala haista jos unohdan ne siihen pitemmäksi aikaa.

Viikonaikana sain maalattua pienen liitutaulun. Ostin sinellistä pohjan ja kuivuneen liitutaulumaalin päälle tein maalitussilla koristukset. Maalitussi löytyi Halpa-hallista. Käytännössä vastasi rengastussia, mutta oli yllätys yllätys halvempi kuin itse rengastussi.

Kirpuilta löytyneen KEYS laatikon tuunasin liitujen säilytys laatikoksi, sillä ei mulla noita avaimia niin kamalasti ole. Tuolla se on keittiön hyllyn päällä, sillä vieressä on kodarin liukuovi, jonka maalasin liitutaulumaalilla.

Hioin kevyesti keys tekstin pois ja maalasin etumuksen valkoiseksi. Tulostin paperille tekstin ja laitoin sen rasian päälle. Lyijykynällä kirjoitin tekstin päältä Puiseen rasiaan jäi kivasti pieni jälki. Sen mukaan oli tussilla helppo kirjoittaa teksti.

Tässä siis kodarin ovi. Siihen onkin helppo tehdä Menu ja vaikka onnitteluja juhlijoille. Eilen syötiin Menun mukaista Villisian jauhelihasta tehtyä huippuhyvää mureketta. Viime talvena ei olla paljon nautajauhelihaa syöty, sillä peuran ja villisian jauhelihaa on ollut pakkaset pullollaan. Varastot alkaa tyhjentyä, joten pitää varmaan laittaa mies metsälle. :)     
Joskus sitä aukaisee "väärällä" hetkellä suunsa ja saa siitä hyvästä ämpärillisen puhdistettuja puolukoita. Kohta 80-vuotias pappani kiikutti minulle ne loppuviikosta. Puhuin hänelle kaupassa nähtyäni, että metsään en enää tänä kesänä mene sillä viimeisin reissu päättyi siihen kun käärme luikerteli neiti Nupun jalkoihin. Onneksi se ei pistänyt vaan kerkesin nostamaan tytön turvaan. Käveltiin metsässä peräkkäin ja "loikatessani" mättäältä toiselle kuulin sihahduksen takaani ja näin kyyn luikertelevan Nuppua kohden. Kyy oli aivan saappaiden juurella. Itku tuli kun autolle päästiin. Niin kovasti säikähdin. 
Viikonloppuna siis keitin tuoreista puolukoista vispipuuroa ja miten hyvää se olikaan.

Puuro pääsi kirpulta löytämääni  kahden euron kulhoon.
Eilen pesin olohuoneen ikkunat ja tänään olisi tarkoitus jatkaa takkahuoneesta. Joten suuntaan itseni luutun varteen. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

2 kommenttia:

  1. Tosi nätisti paketoitu ja kivoja ostoksia olet tehnyt!
    Mullakin on ollut jo kaksi viikko tarkoitus tehdä vispipuuroa.. jospa nyt tästä Sun kuvasta saisin potkua :)

    VastaaPoista
  2. Kaikkea kivaa olet tilannut. Hyi kauhea noita käärmeitä, onneksi ei ole eteen sattunut. Hyvä, että selvisitte säikähdyksellä.

    VastaaPoista