keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Vaaleanpunaista elämää!

Hei kaikille pitkästä aikaa. Me ollaan eletty vaaleanpunaista unelmaa nyt jo reilu kolmisen viikkoa. Perhe kasvoi yhdellä pienellä tytön tylleröllä. Häntä kutsutaan neiti nöttöseksi, nyt vielä kuukauden ajan, kunnes ristiäiset koittavat. Kauniina päivinä ollaan oltu jo ulkonakin, mutta melkoista köllöttelyä tämä aika on ollut. Aamulla ollaan nukuttu pitkään ja eletty oikein kiireetöntä vauva arkea. Joitain askarteluja ja ompeluitakin olen ehtinyt tehdä, mutta niistä sitten joskus myöhemmin lisää. Kunhan saisin kuvattua muutakin kun näitä meidän tyttöjä.



Tuon keltaisen pikku peiton tein kirpuilta löytyneestä retro kankaasta. Sitä vielä vähän jäi, josko siitä muutaman pussukan vääntäisi. Eilen illalla pussitin 9 isoa säkillistä lehtiä tuolta pihalta sillä aikaa kun pienokainen otti kauneus uniaan vaunuissa ja iso neiti kellisteli lehtikasassa. :)
Näin äitiyslomalla kerkeää tätä kotia katsella vähän erillälailla, kun töissä tai koulussa ollessa, niin nyt on alkanut keksimään kaikkea ostamista jokaiseen nurkkaan. (Niinkuin en aikasemmin olisi keksinyt. Huomio haaveilulista blogin oikeassa reunassa) Nyt päätin yhden haaveen toteuttaa ja se on greengaten peite. Eilen sen sitten tilasin ja kun en suomen nettikaupoista sitä löytänyt niin tilasin Alankomaista. Saapa nähdä tuleeko sieltä mitään vai menikö rahat niinkuin kankkulan kaivoon. Toivottavasti, sillä niin kovasti tuota peitettä odottelen.

Josko sitä pikkuhiljaa tästä vauvan tuoksuisesta horteesta saa näitä kotihommiakin tehtyä ja saan laitettua vähän siivompia kuvia tänne blogiinkin. Mukavaa syksyn jatkoa ihan kaikille.


1 kommentti:

  1. Heh.. suloiset kuvat!
    Tokassa kuvaassa toinen rupee itkemään, mutta toinen niin reippaana koittaa vieläkin hymyillää :)))
    Kaunis on peitto!!

    VastaaPoista