lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulua ja ostoksia!

Viikot senkun vierii. Tuntuu, ettei mitään kerkeä tehdä. Päivät kuluvat Neiti Nöttöstä imettäessä. Tämä neiti onkin melkoinen nautiskelija. Hän saattaa pötkötellä sänkyllä tunti kaupalla ja torkkua välillä. Mutta auta armias jos meinaa viereltä lähteä niin alkaa huuto. Toisaalta hän on minun työnantajani tällä hetkellä ja hänen ansiostaan kela minulle rahat maksaa, niin tehdään sitten niinkuin Pomo määrää. Pitää vaan muistaa nauttia tästä kiireettömästä vauva arjesta. Kyllä se työnkin aika pian tulee. Olen minä sentään jotain saanut aikaiseksi joulunlaitto rintamallakin. Laatikot on pakkasessa ja kinkku suolaantuu tänään isännän toimesta. Meillä onkin tänä jouluna Virosta isännän itse ampuma villisian kinkku joulupöydässä. Saapa nähdä miltä se maistuu. Lahjat on aikalailla ostettu. Kiitos yhden yön pikaloman Ouluun. Yövyimme Oulun Edenissä ja tutustuimme laajentuneeseen Zeppeliiniin Kempeleessä. Isompi oli aivan haltioissaan kylpylästä ja Hoplopissa leikkimisestä. Lomailu on kuulemma ihanaa. :)
Joulu koristuksiakin jo jonkin verran olen laittanut. Peikon oksa sai ylleen kauneimmat koristeet. Kuusi kun tuodaan meillä sisälle vasta muutama päivä ennen joulua.




Minttumaa nimisestä nettipuodista tilasin rakkauspelin meidän puolivuotis hääpäivän kunniaksi. Se oli niin kaunis, että se koristaa nyt olohuoneen hyllyllä. Ihana idea vaikka häälahjaksi. Se sisältää tehtäviä vuoden jokaiselle viikolle. Luvataan, että jos siitä ei ole ollut hyötyä parisuhteelle,niin rahat saa takaisin. Aika hyvä takuu. :)



Oulun reissulla kävimme myös Stockmannin sisustusosastolla ja sieltä löysin tämän ihanan peuran kuva tyynyn. Hintalapussa luki, että poro tyyny. Se miestäni hiukan huvitti. Poropa hyvinkin. Tästä tyynystä olen jo haaveillut syksystä asti, kun Inno ohjelmasta sen bongasin. Nyt viimeinen kappale onneksi meille onnistui tiensä löytämään.



Oulusta tullessa postilaatikossa odotti ihana yllätys. Poopaliina kissanunelmaa blogista lähetti minulle Facebook haasteen seurauksena tämän ihanan virkatun sydämmen ja rintakoru kukan, jossa on heijastin lankaa. Lisäksi Poopaliinalta tuli ylemmässä kuvassa olevat ihanat vanhasta kirjasta tehdyt koristeet. En millään malttanut odottaa joulu aattoon, koska paketti oli niin ihanan jouluisesti pakattu. Kiitos Poopis. :)


Kirpputorit on pullollaan ihania vanhoja kellastuneita kirjoja, joita olen haalinut 20 sentin hintaa useamman kappaleen. Olen miettinyt mitä niistä tekisin ja muutamissa blogeissa esim Hyvää ja Kaunista blogin Maanvaiva oli tehnyt tällaisen kirja kuusen, joten minäkin sellaisen päätin vääntää. Homma olikin niin hauskaa, että näitä on televisiota katsoessa tullut taiteltua jo koko metsällinen.


Mukavaa neljättä adventtia ja ihanaa joulun odotusta teille kaikille!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Päivä paloasemalla

Tänään oli valtakunnallinen päivä paloasemalla päivä ja niinpä meidänkin sakki sinne suunnisti. Isukki olikin siellä jo aamusta, sillä hän kuuluu vähän niinkuin vaki kalustoon. ;) Ohjelmassa oli pikkupalomies rataa, joulukalentereita, makkaraa ja mehua. Pääsipäs äitikin testaamaan alkusammutusta. Nyt teille kaikille ompelijoille haaste. Ottakaahan osaa tähän tuunaus kilpailuun. klik
Tarkoituksena on siis tuunata sammutuspeitteen suoja. Tuolla sivulla ei vielä ollut yhtään sellaista, jota voisin äänestää. Haluaisin jotain valkoista tai ruskeata, jotta se sopisi meidän keittiön sisustukseen. Muistelin joskus nähneeni jossain blogissa tuunauksen, mutta en nyt kuollaksenikaan muista kenen. Laittakaapa sinne siis hyviä ehdotuksia, niin minä lupaan äänestää.  Palkinnotkin oli ihan hienot. Pieni paloauto, sammutuspeite ja käsisammutin.
Meidän viikonlopun ohjelmaan on kuulunut lisäksi kaupungin joulun avajaiset, jossa nähtiin joulupukki ja isompi neiti sai ratsastaa ponilla. Lisäksi nähtiin upea ilotulitus. Äsken katsottiin Tuhkimo elokuva ja syötiin poppareita. Josko saisin kohta nämä lapsukaiset nukkumaan, sillä huomenna suunnataan kirkkoon kuulemaan kun Neiti Nöttösen nimi sanotaan kirkossa. Sen jälkeen suunnataankin joulu ostoksille, niin saa isä viettää rauhassa todennäköistä pahaolo päivää, sillä tämän päiväiset pikkujoulut voi vetää olon huonoksi. ;)
Mukavaa viikonloppua kaikille.

torstai 24. marraskuuta 2011

Rukousnauha!

Huuto.nettiä tulee aina silloin tällöin seurattua ja nyt siellä vastaan tuli aivan ihana vanha rukousnauha. Myyjän mukaan ikää korulla on yli 100 vuotta. Koru on kyllä ypein näkemäni. 



Hyvillä mielillä täällä siis arkea porskutetaan menemään. Tämän kaiken herkuttelun jälkeen on otettava itseään niskasta kiinni ja suunnattava vaunulenkille. Mukavaa loppuviikkoa kaikille.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ristiäiset!

Eilen vietettiin pienokaisemme ristiäisiä. Ulkona oli kipakka -10 astetta pakkasta ja aurinko paistoi ihanasti. Siis juurikin ihana päivä tärkeälle juhlalle.  Neidille puimme päälle melkein 15 vuotta sitten yläasteella tekemäni kastemekon. Neiti oli viides joka sillä kastettiin.

En ole mikään hirveän hyvä leipuri, mutta nyt olin tyytyväinen lopputulokseen. Marsipaani kukkaset ja lehdetkin kun oli itse tekemiä. Koriste oli lahja siskoltani, jonka naapuri näitä ihanuuksia askartelee. Ja tuntui kakku juhlavieraille maistuvan. Pohjan tein tällä ohjeella klik. Oli ihan parasta. Sain vinkin linkkiin ystävältäni. Tuolla ohjeella taidetaan tehdä kakkupohja jatkossa. Niin pehmoista ja herkullista se oli. Välissä oli kermaa, valkosuklaa limerahkaa, valkosuklaata ja marjoja. Maku oli mielestäni loistava. :)
Julkistampa vielä tässä meidän perhepotretin. Tämän näköinen emäntä täällä kirjoittelee. (Miksiköhän kukaan ei kertonut, että hengarinauha roikkuu ulkona)





perjantai 4. marraskuuta 2011

Tähtikranssi!

Hei kaikille!

Viime talvena näin sisustussatiinissa ihanan tähtikranssin, joka oli tehty tuohesta ja rautalangasta. En sitä silloin ostanut ja nyt kun sellaisen haluaisin ei ole käyntiä Jyväskylässä asti. Toissapäivänä pinosin puita talven varalle ja siellähän ne materiaalit pötkötteli ja niinpä päätin toteuttaa tuollaisen kranssin itse. Tällainen siitä sitten tuli.

Tuo ruosteinen rautalanka sopii tähän mielestäni hyvin. Tähtiin sutaisin tiimarin valkoista kimalleliimaa.

Jouluksi tähän voisi sitaista jonkin punaisen nauhan.


Huomenna mennään isomman tytön kummeille halloween pirskeisiin. Luvassa kuulemma taskulamppu hippaa ja muuta jännittävää. Ajattelin tänään tehdä juustokakun viemisiksi, joten eikun kauppaan ostamaan tarvikkeita. Mukavaa tulevaa pyhäinpäivää kaikille!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Askarteluja!

Mukavaa alkanutta marraskuuta kaikille. Täällä on tänään ollut tosi tuulinen päivä, joten ulos ei taida meillä olla asiaa. Isomman neidin kanssa voisi iltasella piipahtaa pihalla, kunhan isukki saadaan töistä kotia. Viikonloppuna mies oli hirvimetsällä Lohtajalla ja neiti Nuppu meni yöksi mummolaan, niin minulla oli rutkasti aikaa askarrella ja ommella, kun pienin ihminen saattaa nukkua 5 tuntia putkeen. Tietysti surffailin netissä ja sateenkaarentaa puodissa oli aivan ihana lipputyyny. Mutta en millään sitä raskinut tilata, niin päätin tehdä sellaisen itse. Ei siitä nyt ihan noin hieno tullut, mutta harjoitellaan harjoitellaan. Takapuolelle laitoin Kam-nepparit. Tuli ihan kuin palatakkia.



Askartelin myös tulitikkuaskeja joulunaikaa pieniin paketteihin sujautettaviksi. Ja joitakin joulukoristeitakin jo aloittelin. Nuo ei vielä ole niin jouluisia, joten kelpaavat jo roikkua olohuoneen kuusessa. Etsin netistä nuottipaperin kuvan ja tulostin siitä, joten tuli edullisia.





Hyvää ja Kaunista blogin Maanvaiva oli tehnyt torson ja koska se oli niin upea oli se pakko ottaa matkimislistalle. Ja tässä tämä minun versioni. Äiti tuli käymään, kun olin tuon saanut olohuoneeseen aseteltua. Ensimmäinen kommentti oli että mikä ihme toi on ja mitä sä sillä teet. Niin se ei ymmärrä minkään kauniin päälle. ;)

Ja vielä viikonlopun pikashoppailun tulos. Mieheni metästykseen ja eräilyyn keskittyvän yrityksen naapuriliikehuoneistoon tuli viime keväänä ihana pieni sisustusputiikki Aava-sisustus. Sieltä sitten mukaan lähti tämä erilainen lyhty. Pitäähän sitä jonkun pitää suhteita yllä naapuri yrittäjiin.
Lyhdyn vasemmalla puolella näkyy myös pala kulhoksi tärkkäämästäni pitsiliinasta.
Mukavaa viikkoa kaikille. :)

lauantai 22. lokakuuta 2011

Kirppistelyä ja syksystä nauttien

Kirpputorilla on tullut kuljettua ja ihan kivoja saaliitakin on tullut napsittua.Esimerkiksi näin joulun alla tarpeellinen Joulukuun päiviä kirja. Sisältää askartelu-, ruoka- ja kattausohjeita. Mukavaa selattavaa joulua haaveillessa.






Löysin myös kasan pitsiliinoja ja pitsejä yhdessä pussissa hintaan 2€. Olin aivan ällikällä lyöty. Luulin näkeväni unta, mutta kun nipistin, niin en herännytkään. :) Talletin ne piirongin laatikkoon myöhempää käyttöä varten.


Kirrpulla oli myös kasa vanhoja kirjoja hintaan 20snt. Niitä otin kasan matkaan. Vanhasta pienestä mustasta raamatusta olen haaveillut jo kauan. Sellainen tuli vastaan kesällä Juthbackan markkinoilla hintaan 5€ ja minä tyhmä en ostanut sitä. Olen lyönyt päätäni seinään sen takia jo monta kertaa. Toivottavasti sellainen vielä jostain kävelisi vastaani.


Nämä emännän tietokirjat pitää lukea tarkkaan. Ne on vuodelta -34 ja monet naurut on jo saanut niitä lukiessa. Ne harmiksi oli hiukan tyyriitä, mutta kun kassalle asti olin ne raahannut niin mukaanhan ne lähti. :) Siinä se sulassa sovussa nojaa kaiuttimiin.

Tällainen vanha Junghans merkkinen herätyskello löytyi Ylivieskan kirpulta. Takana on kaiverrus, josta saan selvää päivämäärän 12.7.1937. Loput on ajansaatossa heikentyneet niin ettei esim. nimistä saa selvää. Hieno kello ja toimiikin vielä. Hiukan meinaa jätättää, mutta ei se mitään annetaan se anteeksi, sillä niinkauan se on aikaa jo näyttänytkin. Kuka lie sen lahjaksi saanut. Minua näissä vanhoissa tavaroissa viehättää juuri ajatus siitä, että esine on "nähnyt" niin paljon elämää. Monia käyttäjiä. Heidän onnen ja surun hetkiä. Ja nyt se näkee meidän elämäämme ja ehkä vielä joskus jatkaa jonkin muun ihmisen elämän seuraamista.


Tänään käytiin ensimmäistä kertaa mummolassa neiti nöttöstä käyttämässä ja samalla reissulla hajin kotimetsästä yhden kuusen tuohon olkkarin pöydälle joulumieltä nostattamaan.

Mukavaa lauantai iltaa kaikille. :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Koulutauluja!

Kävin kirjastossa lainaamassa Katja Rinkisen Vintagen viemää kirjan. Se olikin mitä ihanin ja ajatuksissa onkin, josko hankkisi sellaisen ihan omaksi. Siinä oli ihana ohje ns. koulutaulujen tekoon. Niinpä minäkin muutaman sellaisen yritin vääntää.






Eihän kovin suuria ole, mutta kivoja tuolla naulakossa roikkumassa. Ohjeessa oli että kulmiin laitetaan messinkiset kulmatukihelat. Sellaisia en kuitenkaan löytänyt mistään. Pari askartelukauppaa kävin läpi ja netin askartelukaupat, mutta turhaan. Jos joku tietää mistä sellaisia saa niin vinkkejä otetaan vastaan. Ne on siis samanlaisia kuin mappien kulmissa olevat metallivahvikkeet.


Minulla oli laventelin kukintoja pullossa ja ajattelin ottaa ne käyttöön ja ompelin pussit, joista ne levittää tuoksuaan. Kivaa pientä näpertelyä. Kovin isoja projekteja en nyt jaksa ottaa.


Tänään minulla on vapaa ilta jä lähdenkin kohta puutyökurssille. Nyt pitää lähteä ruokkimaan neiti Nöttönen, jotta pärjäävät sen pari tuntia ilman tätä maitobaaria.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Vaaleanpunaista elämää!

Hei kaikille pitkästä aikaa. Me ollaan eletty vaaleanpunaista unelmaa nyt jo reilu kolmisen viikkoa. Perhe kasvoi yhdellä pienellä tytön tylleröllä. Häntä kutsutaan neiti nöttöseksi, nyt vielä kuukauden ajan, kunnes ristiäiset koittavat. Kauniina päivinä ollaan oltu jo ulkonakin, mutta melkoista köllöttelyä tämä aika on ollut. Aamulla ollaan nukuttu pitkään ja eletty oikein kiireetöntä vauva arkea. Joitain askarteluja ja ompeluitakin olen ehtinyt tehdä, mutta niistä sitten joskus myöhemmin lisää. Kunhan saisin kuvattua muutakin kun näitä meidän tyttöjä.



Tuon keltaisen pikku peiton tein kirpuilta löytyneestä retro kankaasta. Sitä vielä vähän jäi, josko siitä muutaman pussukan vääntäisi. Eilen illalla pussitin 9 isoa säkillistä lehtiä tuolta pihalta sillä aikaa kun pienokainen otti kauneus uniaan vaunuissa ja iso neiti kellisteli lehtikasassa. :)
Näin äitiyslomalla kerkeää tätä kotia katsella vähän erillälailla, kun töissä tai koulussa ollessa, niin nyt on alkanut keksimään kaikkea ostamista jokaiseen nurkkaan. (Niinkuin en aikasemmin olisi keksinyt. Huomio haaveilulista blogin oikeassa reunassa) Nyt päätin yhden haaveen toteuttaa ja se on greengaten peite. Eilen sen sitten tilasin ja kun en suomen nettikaupoista sitä löytänyt niin tilasin Alankomaista. Saapa nähdä tuleeko sieltä mitään vai menikö rahat niinkuin kankkulan kaivoon. Toivottavasti, sillä niin kovasti tuota peitettä odottelen.

Josko sitä pikkuhiljaa tästä vauvan tuoksuisesta horteesta saa näitä kotihommiakin tehtyä ja saan laitettua vähän siivompia kuvia tänne blogiinkin. Mukavaa syksyn jatkoa ihan kaikille.