tiistai 9. elokuuta 2011

Kirpuilta löytynyttä!

Hei!
Viime aikoina on tullut tuota oman paikkakunnan kirpputoria kierrettyä aika useasti. Ja niinhän sieltä sitten olen löytöjäkin tehnyt. Tuota lasipurkkia ajattelin käyttää keksi ja karkki purkkina. Kooltaan se on melko suuri. Ihana, halpa ja näyttävälöytö. :)
Pienen emalisen kannun löysin kahdella eurolla. Niin retroa ja niin monikäyttöinen.
Muuta meillä ei olekaan tapahtunut. Mies tekee pyöreitä päiviä, sillä metsästyskausi lähestyy kovaa vauhtia. Tänään lähdenkin hänen mukaansa Kannukseen myyntireissulle metsästyskauden avajaisiin.
Ensi viikolla alkaa mammaloma joten sitä odotellessa.



lauantai 6. elokuuta 2011

Viikon ompeluksia!

Tällä viikolla olenkin saanut paljon ommeltua, verrattuna siihen mitä aikaisempina viikkoina on tullut tehtyä. Neiti nupun huoneeseen ompelin uuden pitkän verhon ja lippunauhan. Tarkoitus olisi vielä tehdä laskoskaihdin, jonka takana on pimentävä kangas, vaikka yöt alkavatkin olla melko pimeitä. Kankaat ja tarvikkeetkin olisi hankittuna, mutta pieni uskalluksen kipinä vielä tarvitaan. Meidän makkariin tein vähän eri tyylisen lippunauhan.
Eilen illalla kaivoin kaapista yhden Tilda-kirjan ja tein meidän kodin ensimmäisen tilda neidin Jane austin tyyppisellä lyhyellä mekolla. Vielä olisi kyllä opiskeltavaa noiden hahmojen teossa. Aamulla innostuksissani jatkoin ja ompelin tildan ohjeilla pyöreän tyynyn. Ompelu kärpänen totisesti puraisi. Toivottavasti ei lopu ihan heti. :)







tiistai 2. elokuuta 2011

Mahlaa ja basilikaa

Naapuri antoi eilen kasvihuoneestaan tuoretta basilikaa. Se tuoksuu niin huumaavalta. Tänään olen siitä napsinut lehtiä ihan vaan suuhuni ja nipusta ajattelin naapurin ohjeen mukaan tehdä mausteöljyä. Öljyä, basilikaa, valkosipulia, pippuria ja suolaa tehosekoittimeen niin eiköhän hyvää tule.
Paikallisesta K-kaupasta löysin koivun mahlaa pulloon pakattuna. Kiihdyttää aineen vaihduntaa ja on muutenkin terveellistä. ;) (tietty) Aineenvaihduntaa kyllä kiihdytti. Suolainen 5,9€ hinta/plo vaan mietityttää. Makukaan ei ollut kummoinen. Muistelin, että lapsena se maistui paljon paremmalta, kun sitä itse lähimetsästä haettiin.

Piipahdin korttiostoksilla kirjakaupassa ja siellä oli aivan suunattoman ihania vanhahtavan tyylisiä kortteja. Tuo kielokimppu kortti oli niin suloinen, että se pääsi meidän keittiön hyllykköä koristamaan.


Reilu viikko ja mammaloma alkaa. Sitten olisikin tavoitteena saada koti valmiiksi uutta tulokasta varten. Virtaa kun tuntuu viime viikkoisen sairastelun jäljiltä olevan. Pitäs vaan malttaa olla, että maha-asukki ei pahastu. Sellaista myllerrystä se tuntuu välillä pitävän. :)
Aurinkoista syksyn alkua kaikille.

maanantai 1. elokuuta 2011

Häiden tunnelmien muistelua!

Hei kaikille!

Häitämme vietettiin 11.6 ja ne olikin omasta mielestä onnistuneet.Kaikki toimi ja ihmisillä tuntui olevan kivaa. Itse päätimme, että niin kauan juhlitaan, kun joku meidän kanssa juhlii. Puoli kuuden aikaa aamulla sitte painoimme päämme tyynyyn. Oli kyllä ikimuistoinen päivä. (niinkuin varmaan jokaisella ;) )

Tässä muutamia välähdyksiä häistämme. Harmi kun koristeista ei tullut otettua enempää kuvia. Itse vaan ei muistanut kertoa kellekkään, että otathan koristeistakin erikseen kuvia.
Itse tehtiin kaikki kukka-asetelmat. Pöytäkoristeista on kuvia, mutta hääpöydästä ja eteisen kukka-asetelmista ei erillisiä kuvia harmiksi ole.



Juurikin unelmieni hääkimppu. Se täytti odotukseni enemmän kuin hyvin.

Sukkanauhan ompelin itse, koska sopivaa en valmiina löytänyt ja omatekemä oli jotenkin persoonallisempi. Ja ei tullut kovinkaan tyyriksi. ;)

Piikkilanka sydän kukkavaloilla koristi meidän taustalla vanhan koulun puolapuita. Häitä siis vietettiin vanhalla kotikoulullani.

Pöytäkoristeet.



torstai 28. heinäkuuta 2011

Kirja ostoksilla!

Enpä aavistanutkaan, että kirjaostoksilla olo voisi olla näin helppoa. Olen kuolannut tuota Anna Örnbergin uusinta ¨Maalaisunelmia sisällä ja ulkona kirjaa sillä hänen edellinen kirjansakin oli niin hyvä ja kuvia on tullut selattua useammin kuin kerran. Tänään siis "astelin" Adlibrikseen ja otin ja tilasin kirjan. Niin helppoa, kun kirja saapuu postilaatikkoon, eikä tarvitse ajatella juoksevansa kiukuttelevan kohta nelivuotiaan kanssa kirjakauppaan. Nyt sitten ei muuta kuin odotellaan, että ens viikon alkupuolella paketti kolahtaa laatikkoon.
Katsotaan sitten tilaanko uudelleen kirjoja netin kautta.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Tunnustus!

Nyt on pakko tunnustaa ja esitellä teille "Tyypiksi" nimetty otus, joka asuu meidän takkahuoneessa. Tässä hän siis on, Valtteri valkohäntäpeura. Hän on tullut jäädäkseen vaikka ei kaikkia sisustuksellisia maku mieltymyksiäni kutkuta. Mieheni itse metsästämä, todellakin suuri otus, pääsi katselemaan takkahuoneen ikkunasta kohti rantaa.


Tämän ympärille pitäisikin pikkuhiljaa luoda metsästysmajamainen sisustus tuohon takkahuoneeseen. Kaikki ideat otetaan vastaan.
Eikös nahkanojatuolit kuulu metsästysmajoihin?  Vaikka jotain tän tyylistä?





maanantai 6. kesäkuuta 2011

Sievää vesikanisteria etsimässä

Näin viime viikonloppuna naapureilla aivan mielettömän ihanan lasisen hanallisen vesiastian. Astia lepäsi metallisen jalan päällä ja siinä oli kansi. Tilavuudeltaan se oli noin 15litraa. Katseenvangitsija pöydässä ja käytännöllinen, kun sitä ei tarvinnut koko ajan olla täyttämässä. Tänään olenkin tutkinut nettiä, mistä löytäisin saman tyylisen. Päivän saldo 0. :o Uskomatonta, eikö tosiaan mistään löydy yhtään lasista kaunista vesiastiaa. Olen niin täynnä muovisia plastex merkkisiä. Paikallisesta sisustuskaupasta olivat innostuneita asiasta ja lupasivat tutkia asiaa. Luulenpa, että joku muukin tuskailee tuollaisten muovisten hirvitysten kanssa, joten markkinaa olisi.

Ainoa lähellekkään oikea löytyi Indiskan sivuilta.  Tosin sekään ei ole lasinen, mutta kaunis.


Haluan sen olevan lasisen, jotta juomaan voisi laittaa koristeita, kuten lime viipaleita tai sitruunamelissa lehtiä lillumaan. Olisi janon sammuttajalle myös silmän iloa. Tietääkö kukaan mistä sellaisen voisi löytää?

Hakusanalla Glass Water tank löytyi tällainen Vesikanisteri. Tuossa on jo jotain tyyliä, mutta miten sen saisi Suomeen ???  Ja vielä tällainen. Tämä olisi ihan paras, mutta niitä myydään amerikassa. Eikö kukaan Suomessa myy???