maanantai 6. syyskuuta 2010

Viikonloppu meni taasen hurahtamalla!

Ihana viikonloppu kotona takana ja taasen olen Tampereella. Viikonloppu kului ulkoillessa syksyisessä kelissä, sienestäessä prinsessan kanssa. Kiertelimme paikallinen kirppari ja kävimme kahvilassa. Asuntoakin piti yrittää siivota, josko se saataisiin myynti kuntoon ja päästäisiin jo muuttamaan siihen unelmiemme taloon.  Viikot kuluu joutuisasti ja kovasti jo haaveilen uuden kodin sisustamisesta ja oman näköiseksi laittamisesta.

Ostimme siis omakotitalon, joka on rakennettu vuonna 1983. Samana vuonna kuin omistajansa. :) Sinne siis pitäisi muuttaa rivitalo asuntomme tavarat tammikuuhun mennessä. En vain millään malttaisi odottaa muuttoa. Toki koulun kanssa on tekemistä, mutta aina tahtoo sisustusblogit viedä voiton tuosta tentteihin lukemisesta.

Tämän kouluviikon aloitus oli erilainen, koska saimme virkavaatteet ja koko kurssi niitä tänä aamuna käytti. Näytettiin kyllä kaikki tosi tyylikkäiltä. Poliisin vaatteet pukee kyllä naistakin. :)
Ensimmäiseltä ammatiltani olen puutekniikan insinööri, jota ainainen istuminen alkoi tympimään ja päätin vaihtaa alaa. Ensimmäiset kurssit ovat kyllä olleet kiinnostavia ja tämä jotenkin tuntuu omalta. Ainoa huono puoli on pitkä välimatka perheeseen. Iso hatun nosto miehelleni, joka jaksaa hoitaa yksinään kodin, tytön ja työnsä. Ilman häntä en tätä unelmaa pystyisi toteuttamaan, niinkuin en paljon muutakaan. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti