lauantai 13. elokuuta 2011

Mammaloma! :)

Maanataina se alkaa. Äitiysloma, joka tuntui olevan niin kaukana tulevaisuudessa vielä muutama kuukausi sitten, mutta niin vaan se koitti. Syysvauvan laskettu aika on 19.9.2011, eli ei enää niin kauan aikaa odottamista. Mitä mukavinta ystävälläni on samana päivänä laskettu aika. Heille tulee, niin suunnattoman kauan odotettu esikoinen. Kun kuulin keväällä heidän odotuksestaan olin niin onnellinen heidän tulevasta mytystään, että kyyneleet siinä tirahtivat. Saas nähdä millainen ikäero lapsukaisille tulee. :)

Viime viikko olikin kiireinen, sillä metsästyskausi alkoi kyyhkysen pyynnillä ja se toi taloon säpinää. Tiistaina oltiin Kannuksessa metsästyskauden avajaisissa myyntireissulla ja tänään mies lähti Alastaroon hirven juoksun SM-kilpailuihin rekattansa kanssa. Olisi mieleni tehnyt mukaan, mutta en olisi koko viikonloppua tämän mahani kanssa jaksanut siellä heilua. Tiistain reissukin jo veti niin väsyneeksi. 

Syksy alkaa jo siis painaa mielessä ja olenkin katsellut milloin kansalaisopiston piirit pyörähtävät käyntiin. Haluaisin muutaman syksyn tauon jälkeen mennä puutyökurssille. Ajattelin tehdä siellä terassinpöydän kun sellaista sopivaa, joka mahtuisi budjettiin ja olisi tarpeeksi suuri, ei ole vastaan tullut. Tämän mallinen olisi tarkoitus tehdä. Ja jos sen ympärille rottinkiset tuolit hankkisi.  Tämä kesä ollaankin pärjätty kantamalla ruokapöytä terassille, sillä keittiössä on saareke, jonka ympärillä normaalit ruokailut ollaan hoidettu. Sitten kun vieraita tuli niin käytettiin terassilla tuota normi ruokapöytää. Mukava ajatella jo tulevaa kesää. :)

Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus kiertää kirpputoreja vähän laajemmin ja huutokauppaankin olisi ajatuksena mennä. Josko jotain vanhaa löytyisi. Hakinta listalla on vanhat tuolit yöpöydäksi. Toivottavasti onni potkii ja jos mitään en saa niin ei haittaa, sillä niin mukavia tapahtumia nuo huutokaupat on. Viime viikon sunnuntaina oltiin äitini kanssa paikallisen nuorisoseuran talolla antiikkihuutokaupassa, jossa myytiin mm. "aitoja laseja, ei mitään rihkamaa". Näin ainakin meklari väitti. En kyllä epäaitoja laseja vielä ole nähnytkään. ;) Mukavaa viihdettä se siis ainakin on, jos ei onni olekaan suosiollinen. Mukavaa viikonloppua kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti